Sieltä se tuli – Wilma Murto sanoi ääneen karun totuuden kauden päätyttyä

Seivästähti Wilma Murto jäi lauantaina neljänneksi Timanttiliigan finaalissa Eugenessa. Murron tulokseksi jäi 471.
Sen jälkeen ei tullut ylityksiä. Murto teki kovan ratkaisun ja nosti vielä riman SE-korkeuteen 486. Se jäi tekemättä kahdella yrityksellä.
C Moren asiantuntija Tommi Evilä piti näkemästään. Hän kehui naisen ratkaisua.
– Tämä kertoo siitä mindsetistä, joka Wilmalla on. Voitosta lähdetään vääntämään ihan totisesti ja tosissaan. Se on mahtavaa. Ei ylimääräistä varmistelua, sanaili Evilä lähetyksessä.
Murron leirissä myönnettiin, että Eugenen kisa jätti toivomisen varaa.
– Juoksurytmin kanssa vähän oli ongelmia. Ei saatu juoksuja tulemaan tasaisesti, välillä onnistui, välillä ei. Se oli ikävää, että 471 meni viimeisellä, koska sen jälkeen seuraavat hypyt tulivat niin nopeasti, kun kilpailijoita oli niin vähän, Murron valmentaja Jarno Koivunen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Oli aika haastavaa, kun oli vain kuusi hyppääjää. Tuntui että saa olla joka toinen minuutti hyppäämässä. Juteltiin tuossa hyppääjien kesken, että olisi voinut olla rauhallisempi tahti, Murto selvitti itse.
– 471:n jälkeen 481:n ensimmäinen hyppy tuli tosi nopeasti ja siksi siirsin kaksi seuraavaa hyppyä 486:een. Vaihdoin siihen seipään ja todettiin, että jos saan hyvän hypyn, 486 menee.
Murto nappasi tänä vuonna MM-pronssia ja Timanttiliigan kisavoiton Lontoossa. Hän myönsi silti, että aivan paras tulos ei realisoitunut.
– Kauteen olen kokonaisuutena tyytyväinen. Perustaso nousi, vaikka sellainen piikki sieltä jäi puuttumaan. 480 ei ole sitä, mihin olisi ollut kapasiteettia. Mutta hyvä perustaso on se, millä mahdollistetaan, että voi kilpailla mitalisijoista, Murto totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen