Yle: Poikaystävä täräytti tiukan vaatimuksen suomalaiselle hiihtotähdelle – nainen soitti sitten puhelun, joka muutti kaiken

Vilma Nissinen lähti viime vuonna Vuokatista. Hän muutti Vantaalle. Se tarkoitti isoja muutoksia naishiihtäjän elämään.
Mikko Virtanen oli 12 vuotta Nissisen henkilökohtainen valmentaja. Molemmat osapuolet olivat sitä mieltä, että etävalmennus ei ole järkevä tapa jatkaa yhteistyötä.
25-vuotias Nissinen lähti hakemaan uutta valmentajaa. Lopulta sellainen myös löytyi. Valmentajalegenda Jarmo Riski on luotsannut Nissistä tammikuusta saakka.
– Sain viime vuonna vihiä, että ”Jamppaa” voisi kiinnostaa toimia valmentajanani. Uskaltauduin soittamaan hänelle, mutta lykkäsin sitä soittoa puoli vuotta, paljasti Nissinen nyt Ylelle.
Nissinen kertoi, että oma poikaystävä esitti hänelle ukaasin. Se sai Nissisen heräämään.
– Lopulta poikaystäväni totesi yksi päivä, että kun hän tulee illalla töistä, minun olisi pitänyt olla soittanut Jampalle. Kun en silloinkaan ollut saanut sitä aikaan, lupasin laittaa Jampalle viestin ja kysyä, milloin voin soittaa, Nissinen avasi Ylelle.
Lopulta Nissinen puhui Riskin kanssa seuraavana päivänä. Sitten valmennuskuvio järjestyi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Alppilegenda Lindsey Vonn julkaisi kuvan vartalostaan – suuri huoli heräsi
- Urheilija jäi kiinni dopingista Suomessa – sitten selvisi käryn koko kallis hinta
- Järkyttävä uutinen Harri Ollista valtasi palstatilaa Norjassa – ”Shokeeraa Suomea”
- Mari Ederkin lopetti – IL:lle lausuttiin suora totuus Suomen ampumahiihdosta
- Karu tieto julki: Ronnie O’Sullivan toteutti uhkauksensa
- Nyt saatiin ikävä paljastus Emil Ruusuvuoresta
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Aikapommi tikittää – Johannes Kläbon raju temppu vuoti julkisuuteen
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Therese Johaugin tilanne kuohuttaa – hiihtotähdiltä suoraa tekstiä naisesta
- Aikapommi tikittää – Johannes Kläbon raju temppu vuoti julkisuuteen
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa