Emmi Peltonen säteili upeissa kuvissa – paljasti saaneensa järkyttävän viestin: ”Olin niin sokissa”
Taitoluistelija Emmi Peltonen tekee vähitellen paluuta vaikeiden aikojen jälkeen. Peltonen on avautunut Me Naiset -lehdessä raskaista kokemuksistaan.
Peltonen kirjoitti haastattelusta Instagramissa. Hän katsoi samalla jo eteenpäin.
– Loppukesästä puhuin aika avoimesti elämästä ja urheilusta. Vaikeita aikoja on mutta niistä päästään aina yli! Nyt kuiteski katse on tulevassa ja menneet on menneitä, kirjoitti Peltonen.
Vuoden 2020 EM-kisat menivät hienosti Peltoselta. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet.
Tähtäin oli tiukasti vuoden 2022 olympialaisissa. Lopulta hurja treenikuorma oli liikaa. Peltonen alkoi kärsiä nilkkavammasta. Kesän 2021 jälkeen nainen meni lääkärin pakeille.
– Näin lääkärin ilmeestä heti, että uutiset eivät olleet hyviä. Olin treenannut nilkan loppuun, mennyt kuin ravihevonen, Peltonen kertoi nyt Me Naiset -lehdelle.
Peltoselle suositeltiin leikkaushoitoa. Hän ei halunnut tässä vaiheessa tarttua tuohon mahdollisuuteen, sillä olympialaiset olivat jo ovella.
Lopulta Peltonen hyväksyi totuuden EM-kisojen alla. Nilkka oli turvonnut niin pahasti, että hän varasi ajan leikkaukseen. Hänelle tarjottiin myös karu varoitus. Kirurgi sanoi ennen leikkausta, että ura urheilun huipulla voi olla ohi.
– Olin niin shokissa, että en osannut enää edes itkeä. Ajattelin, että urani oli tässä. Olin väsynyt ja loppu ja ajattelin vain, että aivan sama!
Peltonen julkaisi Instagramissa kuvia jutusta. Naisen tutut ja fanit ihastelivat näkemäänsä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Hiihdon Suomen Cupin tulokset 2026: Tampere
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken
- Ice Cage -tähti jysäytti melkoisen lopetusvoiton
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Suvi Minkkinen ja ampumahiihtojoukkue hulluttelivat Italiassa – somekansa reagoi
- Atleetti: Iivo Niskanen tuo olympialaisiin salaisen aseen – ”Siitä saa selkeän hyödyn”
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken