IS: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
Pika-aituri Reetta Hurskeella on takana mahtava vuosi. Hän otti 60 metrin aitojen EM-hallikultaa ja teki 100 metrin aidoissa uuden SE-ajan 12,70.
Hurskeen loppukausi ei tosin mennyt aivan toivotulla tavalla. Nyt SE-nainen on kuitenkin kääntänyt katseensa tulevaan.
Pikakiiturin henkilökohtaisessa elämässä on myös jotain uutta. Hurskeen pitkäaikainen kumppani Topias Palmi on nimittäin palannut koti-Suomeen.
Kaksikko on viettänyt koriskaudet pitkään etäsuhteessa, kun Susijengistä myös tuttu Palmi on pelannut maailmalla. Kauhajoen Karhu tiedotti elokuussa kiinnittäneensä maajoukkuemiehen.
Se tarkoittaa myös muutosta pariskunnan suhteeseen. Palmi on puhunut asiasta Ilta-Sanomille.
– Reissumiehen elämää tämä nimenomaan on. Isoin helpotus on nyt, että saan olla näin lähellä kotia. Koti, perhe, tyttöystävä ja kaverit ovat kerrankin näin lähellä. En täälläkään pysty sanomaan varmaksi, milloin pääsen käymään Tampereella tai kuinka kauan pystyn siellä olemaan. Mutta pelkkä ajatus siitä että se on lähellä helpottaa henkisesti, Palmi sanoi Ilta-Sanomille.
– Eihän monen kuukauden erossaolo vuodessa tee hyvää parisuhteelle tai millekään muullekaan ihmissuhteelle. Kauden jälkeen ei tarvitse aloittaa ihan alusta. Mutta ei suhde ihan siitäkään jatku, missä on edellisenä kesänä oltu, myönsi Palmi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta