Jelena Välbe lausui hyytävät sanat Putinille – nyt on naamiot riisuttu

Venäjän presidentti Vladimir Putin täytti lauantaina 71 vuotta. Monet silmäätekevät, kuten Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe, ovat onnitelleet miestä.
Välbe on tehnyt itsekin uraa politiikan puolella. Hän on tehnyt selväksi tukensa Putinille useaan otteeseen. Video puhui samaa kieltä.
– Minulle on suuri kunnia onnitella Vladimiria hänen syntymäpäivänään. Ensinnäkin toivon sinulle hyvää terveyttä, kärsivällisyyttä ja menestystä. Haluan sanoa, että maassamme on ollut monia muutoksia, joista voimme kiittää Vladimiria, alkoi tilitys.
Välbe ei tarjonnut mitään diplomaattista sananhelinää ylistäessään Putinia. Hän päätti tervehdyksensä sanoilla, jotka kuulostavat varsin kylmääviltä länsimaisiin korviin.
– Urheilu on alkanut kehittyä. Krimin silta, jonka kaikki tiedämme. Olen valtavan kiitollinen ja onnellinen, että elämme tällaista aikaa tällaisen johtajan kanssa maassamme, vuodatti Välbe.
Putinin leiri on ilmoittanut, että hänen mielestään maan urheilijat voivat halutessaan kilpailla neutraaleina urheilijoina ilman maatunnuksia olympialaisissa. Välbe on vetänyt tiukempaa linjaa: hänen mukaansa hiihtäjien ei pidä kilpailla enää ilman maatunnuksia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun