Suomalaiselta keihästähdeltä huima temppu – nyt kelpaa varmasti Seppo Rädyllekin

Suomalainen keihästähti Toni Keränen valmistautuu parhaillaan seuraavaan kisakauteen. Keränen käyttää melkoisia oppeja EM- ja olympiavuoden alla.
Mies julkaisi viikonloppuna Instagram Storiesissa hurjan videon punttisalilta. Hän teki treeniliikkeen, jota enää harvemmin näkee.
Iltalehdessä kerrottiin vuonna 2018 Suomen keihäsmaailman entisten suuruuksien punttiharjoituksista. Kyseisessä liikkeessä, jota olympiavoittaja Tapio Korjus kutsuu ”tempausheitoksi”, otetaan leveä ote tangosta. Painot tempaistaan pään päälle ja tiputetaan vielä sen perään selkäpuolelle, josta ne tempaistaan takaisin etupuolelle. Selkäpuolella tanko käy noin takapuolen korkeudella.
– Se on aivan älytön liike, varsinainen killeri, Korjus päivitteli tuolloin Iltalehdelle.
Keränen jakoi tuoreessa julkaisussaan pari palaa tuosta IL:n jutusta. ”Korjus kertoo tehneensä liikettä joskus 40 kilolla, (Seppo) Rädyllä painoa oli tangossa 60-80 kiloa”, luki ensimmäisessä otteessa.
– Voin sanoa, ettei sellaista liikettä enää tehdä, linjasi puolestaan kokenut valmentaja Jarmo Hirvonen Iltalehdelle viisi vuotta sitten.
Keränen osoitti siis omalla videollaan, että nuo puheet eivät ole totta. Ainakin yksi suomalainen keihästähti käyttää edelleen hurjaa treeniliikettä.
25-vuotiaan Keräsen kausi 2023 ei mennyt toiveiden mukaan. Vammoista kärsinyt keihäsässä ylitti vain kerran 80 metrin rajan. Ennätys 82,89 on vuodelta 2022.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä