Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto on aloittanut valmistautumisen seuraavaan kauteen.

Murto on nyt kommentoinut Iltalehden haastattelussa paljon viime vuosina puhuttanutta asiaa: tasa-arvoa urheilussa. SE-nainen kertoi pitävänsä yleisurheilua varsin tasa-arvoisena lajina.

Salolainen muistutti, että jotkut esittelevät urheilusta väitteitä, jotka eivät kestä päivänvaloa esimerkiksi seiväshypyn suhteen.

– Monessa lajissa perustellaan, ettei naisten urheilu ole niin mielenkiintoista, koska miehet ovat fyysisesti vahvempia kuin naiset. Seiväshypyssä paras naisurheilija hyppää viisi metriä ja paras mies kuusi metriä. Silti meillä on tasa-arvoinen tilanne. Tulokset eivät ole syy, jonka taakse voi mennä, näki Murto Iltalehdessä.

Yleisurheilussakaan tasa-arvo ei kuitenkaan ole täysin toteutunut vuosien saatossa. Murto löysi kysyttäessä yhden esimerkin ”epäkohdasta”.

– Yksi asia tulee mieleen. Lajit eivät ole olleet samoja miehille ja naisille. Naisten seiväshyppy tuli olympialaisiin vasta vuonna 2000, miesten seiväshyppy oli ollut mukana ties kuinka kauan, muistutti Murto.

Tästä Iltalehden juttu.