Iivo Niskanen latasi todellisen shokkiväitteen – näin HS:lle vastattiin

Iivo Niskanen oli pettynyt mies viime viikonloppuna Rukalla. Hiihtotähti toki voitti Suomen Cupin 10 kilometrin (p) kisan.
Voitto irtosi kuitenkin odotuksiin nähden pienemmällä marginaalilla, eikä Niskasen hiihto näyttänyt yhtä vakuuttavalta kuin viikkoa aiemmin Oloksen Tykkikisoissa.
Niskanen ei myöskään kierrellyt ja kaarrellut asiasta kysyttäessä Viaplayn haastattelussa. Hän kuvaili menoaan ”luokattomaksi” ja esitti rajun väitteen, jonka mukaan vauhdista oli lähtenyt minuutti viikossa.
Niskanen kertoi tietäneensä, mikä meni pieleen. Hän ei kuitenkaan halunnut tarkentaa asiaa. Kolminkertainen olympiavoittaja teki kyllä selväksi, että kalustoon piikkiin ei suoritusta voinut laittaa.
Maailmancup-kausi alkaa Rukalla viikonloppuna. Suomalaiset hiihtofanit saattoivat hieman huolestua Niskasen tuskaisista kommenteista. Pitkän linjan asiantuntija Harri Kirvesniemi ei mennyt paniikkiin. Kirvesniemi esitti oman arvionsa Helsingin Sanomissa.
– En usko, että minuuttia huonommaksi on mennyt Olokseen verrattuna. Saattoi olla ehkä puoli minuuttia Rukan maasto huomioiden, Kirvesniemi arvioi HS:lle.
Kirvesniemen mukaan Rukalta voidaan odottaa jopa voittoa, jos meno on yhtä vahvaa kuin Oloksella.
– En usko, että kuuden parhaan kahinoista on ulkona huononakaan päivänä. Kärki voi tosin olla hyvinkin tiukka, eli sijaluku voi heilahtaa 10–15 sekunnin erolla aika paljon, ennakoi Kirvesniemi Rukan maailmancupin 10 kilometrin perinteisen kisaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen