Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”

Maastohiihdon maailmancup-kausi alkoi viikonloppuna Rukalla. Vanhan koulukunnan hiihtäjien, kuten Iivo Niskasen, mieleen on tunnetusti väliaikalähdöt. Sellainen järjestettiin, kun lauantaina paineltiin kympin kisat perinteisellä.
Aivan kaikki toiminta ei miellyttänyt maailmalla. Väliaikalähdöt ovat haastavia tv-toteutuksia. Se tuli todistettua tälläkin kertaa. Tv-tuotanto herätti kritiikkiä.
– Epätavallisen heikko väliaikalähdön tuotanto Suomessa eilen. Yleensä he ovat olleet parhaita, hämmästeli norjalaistoimittaja Jörn Sundby.
Samaan kuoroon liittyi norjalainen valmentaja Jostein Vinjerui. Kritiikki oli kovaa X-palvelussa.
– Näin miesten eilisen kisan Rukalta tallenteelta. Tuotanto pitää tehdä paremmin, jotta voidaan näyttää, että maastohiihto ei ole vain pohjoismaalainen laji. Keskityttiin vain Ruotsin, Norjan ja Suomen hiihtäjiin. Meni ohi melkein kaikki ohitukset ja maaliintulot top 15 -sijat muiden maiden urheiljoilta, hämmästeli Vinjerui.
Vinjeruilla oli toki myös oma lehmä ojassa. Hän on Ison-Britannian maajoukkueluotsi. Esimerkiksi hienosti hiihtäneen britin Andrew Musgraven tekemistä nähtiin varsin vähän tv-kuvissa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Asiantuntija veti johtopäätöksensä – IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken