Mitä ihmettä? Robert Heleniuksen vastustajalta shokeeraavia väitteitä

Robert Heleniuksen brutaalisti viime vuonna tyrmännyt Deontay Wilder palasi joulun alla kehään. Jenkkitähti hävisi kaikin tuomariäänin Joseph Parkerille Saudi-Arabiassa järjestetyssä ottelussa.
Anthony Joshua voitti samassa illassa Otto Wallinin varsin vakuuttavan esityksen jälkeen.
Saudi-Arabiassa oli jo viritelty Joshuan ja Wilderin kohtaamista. Parkerin uskottiin olevan pelkkä suupala Wilderille, mutta toisin siis kävi.
Joshuan leiristä tehtiin nopeasti selväksi, että he eivät halua enää kohdata Wilderia. Miehen esitys oli niin surkea, että ottelulle ei löydy enää kiinnostusta.
Wilder on nyt hämmästyttänyt reaktiollaan asiaan.
– He (Joshuan leiri) eivät halua todellakaan tuota ottelua. Kun hävisin, näittekö miten onnellisena hän tuli kehään? Hän oli ihan fiiliksissä: ”Ei tarvitse kohdata Wilderia.” Huhun mukaan hän olisi lopettanut, jos olisin voittanut… 9. maaliskuuta voidaan edelleen otella.
– Tämä tarjosi heille vain täydellisen tien ulos, selitti Wilderi 78SPORTSTV:lle.
Wilder toki myönsi pettymyksensä omaan esitykseen.
– Ajoitukseni ei ollut kunnossa, koska en ole otellut hetkeen. Olen pettynyt, koska tiedän olevani paljon häntä (Parker) parempi ottelija. Satutin häntä muutaman kerran, mutta tietyt lyönnit eivät oikein lähteneet. Oli epäröintiä, enkä oikein ymmärrä miksi. Ei hänen pitäisi voittaa minua.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena