Nyrkkeilytähti Robert Heleniuksen myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan

Raskaansarjan nyrkkeilytähti Robert Helenius otteli elokuussa varsin hyvin brittitähti Anthony Joshuaa vastaan tyrmäystappiosta huolimatta.
Helenius kutsuttiin Joshua-otteluun pikahälytyksellä. Hän suoriutui siihen nähden mainiosti.
Jonkin aikaa ottelun jälkeen tipahti kuitenkin synkkä tiedote. Heleniuksen antaman dopingnäytteen kerrottiin sisältävän urheilussa kiellettyä ainetta. Asian käsittely on vielä kesken, eikä Heleniusta ole esimerkiksi rangaistu vielä tapauksen vuoksi.
Helenius on puhunut omasta tilanteestaan Ylen Urheiluhulluissa. Hän myönsi, että Joshua-ottelu oli monella tavalla merkittävä.
– Se oli semmoinen matsi, että katson, jaksanko enää jatkaa tästä nyrkkeilyä, täytän neljäkymmentä ensi vuonna, sanaili Helenius Ylelle.
Helenius toivoo, että hän pystyy jatkamaan uraansa. Hän myönsi kuitenkin karuun totuuden omasta ottelemisestaan.
– Huomaan, että jos ottelen nuoria, räjähtäviä kavereita vastaan, niin ei ole enää sama reaktiokyky, mitä joskus ennen. Se on ihan millisekunneista kiinni. Nyt pitää pärjätä sillä kaikella, mitä olen urani aikana oppinut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa