Suomalaisjuoksija murskasi SE-ajan, suomalaistähti murheen murtama: ”En halunnut tämän päättyvän näin”
Camilla Richardsson oli vahvassa vireessä Valencian maratonilla sunnuntaina. Richardsson kellotti mahtavan ajan 2.24.38 ja murskasi Suomen ennätyksen. Aiempi Suomen ennätys oli Alisa Vainion 2.27.26.
Richardssonin oma ennätys ennen Valencian maratonia oli 2.30.45. Sen hän paineli Valenciassa toissa vuonna.
– Juoksu meni erittäin hyvin alusta loppuun. Missään vaiheessa ei ollut mitään ongelmia, Richardsson kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Harjoituksetkin olivat menneet hyvin, mutta se ei vielä takaa, että kisa menee hyvin. Tiesimme molemmat Jukan (Keskisalo, valmentaja) kanssa, että olen hyvässä kunnossa ja nyt olen ylpeä meistä molemmista.
– Huomasin jo ensimmäisen 5 kilometrin jälkeen, että nyt tulee aika hyvä juoksu. Tavoite oli juosta puolimatkaan tunnissa ja 13 minuutissa. Siinä oli sitten pieni paniikki, kun en ole niin tottunut maratonjuoksija, että onko vauhti liian kovaa, Richardsson muisteli.
– Vauhti pysyi kuitenkin tasaisena loppuun asti ja juoksu tuntui hyvältä, niin kuin maratonilla pitää. Silloin tulee hyvä aika. Minulla oli myös hyvä letka miehiä, joiden kanssa juoksin. Siinä oli yksi mies, jonka tavoite oli alittaa 2.25, joka juoksi alusta loppuun minun kanssani.
Valencian ajallaan Richardsson alitti Pariisin olympiamaratonin tulosrajan, joka on 2.26.50. Hän oli seitsemänneksi nopein eurooppalaisjuoksija Valenciassa.
Toinen suomalaisjuoksija Nina Chydenius keskeytti. Hän harmitteli kohtaloaan Instagramissa.
– Päätin pitkän kauteni keskeytykseen. En olisi halunnut tämän päättyvän näin. Laitoin kaiken peliin tällä kaudella. Saavutin päätavoitteeni (MM-kisat), mutta uskoin pystyväni tänään hyvään tulokseen. En tiedä, miten pääsen yli tästä epäonnistumisesta, mutta kyllä sen teen. Kuten aina, tilitti Chydenius.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”