Maailmalta tuli shokkiuutinen – Toni Nieminen reagoi IS:ssä
Maailman mahtuu ideoita. Sellaisia on kuultu viime vuosina paljon myös talviurheiluun liittyen.
Hiljattain potin räjäytti kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkihypyn lajijohtaja Sandro Pertile. Italialainen esitteli älynväläystään saksalaisen uutistoimiston DPA:n haastattelussa.
Pertile pohti uutistoimistolle mahdollisuutta kehittää mäkihyppylaitteiston, jota voitaisiin siirrellä paikkakunnasta toiseen. Näin tulisivat mahdollisiksi esimerkiksi eksoottiset mäkikisat Brasiliassa.
Pertilen sanoille on naureskeltu asiantuntijoiden keskuudessa. Sama oli myös lajilegenda Toni Niemisen ensireaktio Ilta-Sanomien haastattelussa.
Olympiavoittaja innostui pohtimaan ajatusta syvemmin. Ilmassa on myös mahdollisuus siihen, että Dubaihin tehtäisiin mäkihyppyhalli.
– Siellä on rahaa ja toteutettu aiemminkin kaikkia umpihulluja ideoita. Jos olisi isot mäkihyppytapahtumat Riossa tai Dubaissa, niin kuinka paljon se toisi meille lisää varoja ja kansainvälistä näkyvyyttä? Uusia rahoittajia ja ihmisiä lajin pariin. Kenellä mitään sitä vastaan olisi? Nieminen visioi Ilta-Sanomissa.
– Ei meidän pidä olla oma kuppikunta, että kun perkele näin on aina tehty, niin perkele näin tehdään maailman loppuun asti! paalutti Nieminen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kolmen kimppa? – Vaimo ällistyi siitä, mitä löysi urheilutähden puhelimesta
- Krista Tervo palasi – SE-nainen pamautti mahtikaaria
- Hiihtomiehen kuolema näkyi hiihdon Suomen Cupissa – ”Lähti saappaat jalassa”
- Kilpasisko sanoi heti maalissa suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Painin olympiavoittaja vaihtoi brutaaliin lajiin – kaikki oli ohi 15 sekunnissa
- Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – naisen toiminta ällistyttää
- Krista Pärmäkoski romahti rajusti – asiantuntijalta suorat sanat naisen touhusta
- HS: Alisa Vainio puhui rakkauselämästään
- Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala hyväksyi karun totuuden elämästään
- Se oli siinä: Suvi Minkkinen heitti nyt hyvästit
- Suomen A-maajoukkueen naishiihtäjä suhteessa valmentajansa kanssa
- Se oli siinä: Suvi Minkkinen heitti nyt hyvästit
- Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – naisen toiminta ällistyttää
- Tästä vaiettiin – totuus Janne Ahosesta julki IL:ssä
- HS: Alisa Vainio puhui rakkauselämästään
- ”Puolialastomina” – Norjan hiihtonaisen käytös puhutti
- Anne Kyllönen täysi vastaantulija – Sami Jauhojärveltä saman tien brutaalit sanat
- Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala hyväksyi karun totuuden elämästään
- Krista Pärmäkosken suhde-elämä puhuttaa – nuori mies avasi suunsa Seiskassa
- Ristomatti Hakola joutui nöyryyttävään tilanteeseen – nämä sanat päättivät keskustelun saman tien