Kaiken piti olla hyvin – Nooralotta Neziriltä murheellinen päivitys

Ranskan Miramasissa järjestettiin perjantaina yleisurheilutapahtuma, johon osallistui kolmiloikkaaja Simo Lipsanen. Pelipaikalle oli saapunut myös Nooralotta Neziri.
Kisojen alla saatiin kuitenkin murheellisia uutisia. Neziri julkaisi kaksi kuvaa Instagramissa: ensimmäisessä otoksessa nainen hymyili leveästi juoksurata takanaan, toisessa otoksessa nainen oli sängyssä peiton alla.
– Odotin niin innolla juoksemista täällä Miramasissa. Mutta aloin kärsiä pienestä kuumeesta. Yritin levätä ja palautua, mutta sitten pieni kuume tuli takaisin. Parempi ottaa varman päälle. Lähden kotiin tänään sen sijaan, että olisi tällä kauniilla stadionilla. Toivottavasti pääsen jälleen kisaamaan 9. helmikuuta Lyonissa, viestitti Neziri.
Lipsanen teki Miramasissa tuloksen 16,64. Se on kauden kotimainen kärkitulos.
– Talven harjoittelu on mennyt hyvin ja vauhtipuolella pitäisi olla reserviä ihan hyvin. Nyt täytyy vain saada loikkien ajoitukset kohdilleen, arvioi mies SUL:n tiedotteella.
Santtu Heikkinen taas juoksi Saksan Erfurtissa 1 500 metrin kilpailussa talven kotimaisen kärkiajan 3.42,37.
– Tämä oli vähän hukkaan mennyt kilpailu. Juoksijaletka katkesi heti alussa. Jäin siinä taakse, enkä vaan pystynyt nousemaan, Heikkinen harmitteli SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa