Suomalaistoimittaja laukoi norjalaislehdelle tylyjä totuuksiaan Iivo Niskasesta
Iivo Niskasen käytös Kuopion Suomen Cupin hiihtoviestissä on herättänyt huomiota myös Norjassa. Ainakin Dagbladet ja VG ovat kirjoittaneet aiheesta.
Niskasen väitetään potkaisseen Kalle Parantaista kesken ankkuriosuuden. Tästä videosta voi tehdä omat johtopäätöksensä.
Tunteet kävivät kuumina vielä kisan jälkeen. Niskanen ja Parantainen vaihtoivat tuimia sanoja maalialueella.
VG-lehti nosti juttuunsa suomalaisten asiantuntijoiden kommentteja tapauksesta. ”Lähinnä lapsellista ja noloa”, kommentoi Kalle Lassila asiaa Ylelle.
Ylen toimittaja Pekka Holopainen puhui puolestaan asiasta VG-lehdelle. Hän esitti oman näkemyksensä Niskasen mielentilasta ja tapauksesta.
– Se, että Iivo on noin ärsyyntynyt, kertoo turhautumisesta. Hän ei ole parhaalla mahdollisella tuulella. Kausi on ollut katastrofi, paalutti Holopainen.
– Mediassa on ollut sanasota. Videot tilanteesta voi tulkita eri tavoilla. Ei ole 100-prosenttisen selvää vastausta, mutta Iivon ei pitäisi omassa asemassaan olla aggressiivinen ”nobodya” (tuntematon hiihtäjä) kohtaa, arvioi Holopainen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”