Ylen toimittaja antoi palaa – rehellistä tekstiä Krista Pärmäkosken ”höpöpuheista”
Krista Pärmäkosken uran mahdollinen päättyminen on ollut yksi viime kuukausien isoista puheenaiheista suomalaisessa hiihdossa. Asia nousi uudelleen pinnalle, kun nainen paineli Lahdessa 20 kilometrin (p) kilpailun voittoon.
Pärmäkoski teki Tour de Skin päätyttyä selväksi, ettei hän tule enää vetämään turneen päättänyttä Alpe Cermisin nousua ammattilaishiihtäjänä. Hän ei kuitenkaan tehnyt suoraan selväksi, onko päätöstä uran jatkosta tehty suuntaan tai toiseen.
Ylen toimittaja Pekka Holopainen on ottanut asiaan kantaa Lahden tapahtumien jälkeen. Holopainen kirjoitti asiasta kolumnissa, joka oli nimetty ”Krista Pärmäkosken höpöpuheiden on päätyttävä tähän”.
Holopainen nosti esille sen, että Pärmäkoski on vetänyt mahdolliseen lopettamiseen liittyen melkoista julkisuuspeliä.
Holopainen huomioi myös, että Pärmäkosken tilanteesta on vaikea saada selvyyttä. Pärmäkosken manageri Aki Pajunoja ei ole ilmeisesti voinut vielä sopia jatkoja sponsorisopimuksiin, koska nainen ei ole vielä ilmoittanut uransa jatkosta myöskään hänelle.
Ylen toimittajalla oli kuitenkin veikkaus Pärmäkosken tilanteeseen liittyen.
– Jos nyt pitäisi veikata, manageri Pajunoja pääsee jo alkuviikosta vääntämään messeviin yhteistyösopimuksiin 1–2 vuoden jatkoja. Pärmäkosken lopettamispuheet ja mahdolliset -pohdinnat loppuvat tähän. Kerttu Niskaselle koko asia ei ole millään lailla ajankohtainen ollutkaan, kirjoitti Holopainen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”