Hurja paljastus Wilma Murron muodonmuutoksesta
Seiväshyppääjä Wilma Murto valmistautuu tulevaan kesäkauteen. Torstaina nainen kertoi ottaneensa jo kunnon juoksuaskelia akillesvamman jälkeen.
– Tekeminen alkaa maistua koko ajan normaalimmalta treeniltä. Kun pääsen tekemään lajille ominaisempia treenejä, treenit tulevat hauskemmaksi, Murto kommentoi aiemmin tällä viikolla SUL:n tiedotteella.
Murron valmentaja Jarno Koivunen kommentoi myös tällä viikolla SUL:n tiedotteella.
– Hyvin on mennyt. Ollaan ihan aikataulussa. Harjoittelussa on edetty jalan toimintakyvyn ehdoilla. Ongelmana on ollut, ettei jalkaan ole sattunut ollenkaan. Siksi on pitänyt vain luottaa fysiologiaan, että tietyn asian paranemiseen menee tietty aika, vaikkei ole tuntemuksia.
– Nyt ollaan siinä vaiheessa, että Wilma pystyy juoksemaan. Ei täysiä, mutta ei siihen varmaan kauan mene, kun hän pääsee juoksemaan piikkareilla. Varmaan ensi viikolla on myös ensimmäinen lajiharjoitus, sanoi Murto SUL:n tiedotteella.
Koivunen kommentoi myös yleisesti Murron voimia. Hän paljasti, että yläkroppaan on tullut uutta lihasta.
– Tiistaisen voimaharjoituksen perusteella Wilman voimat ovat säilyneet hyvin. Yläkropan voimat ovat kehittyneet ja jalkojen voimataso on saatu pysymään, Koivunen sanoo.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kohuvalmentaja odottaa ratkaisua – Hiihtoliitto jarruttaa
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- Olympiamitalisti naljaili kaverilleen – kommenttikenttä repesi
- Suomi isolla joukkueella Falunin maailmancupiin – kaksi kovaa nimeä sivussa
- Jade Nyström palasi kisakentille – teki seuraajilleen yhden asian harvinaisen selväksi
- Hurjat luvut julki – nämä lajit kiinnostivat eniten suomalaisia
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin