Iso pomo vain hymyili: Valtteri Bottaksen kannalta nöyryyttävä kuva julki
Mercedeksellä pitkään työskennellyt James Vowles on nykyään Williamsin tallipäällikkö.
Hän siirtyi Williamsille kaudeksi 2023. Valtteri Bottakselle mies tuli hyvin tutuksi, kun hän oli Mercedeksen päästrategikko.
Bottaksen ja Vowlesin yksi sananvaihto muodostui lopulta melkoiseksi netti-ilmiöksi. Se kuultiin vuoden 2018 Saksan GP:ssä.
– Valtteri, it’s James. Please hold position (Valtteri, tässä on James. Pidä oma sijoituksesi), sanoi Vowles kesken kisan Bottakselle, jotta tämä ei olisi taistellut Saksan GP:n voitosta tallikaveriaan Lewis Hamiltonia vastaan.
Bottas taipui pyyntöön. Noista sanoista revittiin seuraavat kaudet huumoria, aina kun nähtiin vastaavanlainen tilanne radalla.
Sauberilla ajava Bottas on ollut pitkään jo pois Mersulta. Asia ei kuitenkaan ole unohtunut. Se selviää myös Instagramista, jonne Vowles on laittanut aiheeseen liittyvän päivityksen.
– Upeaa nähdä enemmän fanejamme tänään Tokion fanialueella! kirjoitti hän päivityksessään.
Ensimmäisessä kuvassa hänen vieressään oli fani, jolla oli käsissään paperi, jossa luki Vowlesin kuuluisa viesti Bottakselle. Nainen oli saanut nimikirjoituksen paperiin.
Bottas suhtautui ilmeisesti asiaan huumorilla. Hän oli käynyt myös tykkäämässä julkaisusta.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”