Urheilutähden vartalon muodonmuutos ällistyttää – ”Tämä ei näytä terveelliseltä”

Judon kaksinkertainen olympiavoittaja Kayla Harrison tekee lauantaina ensiesiintymisensä UFC:ssä.
Harrison haastaa UFC 300 -tapahtumassa kääpiösarjan ottelussa Holly Holmin. Harrison on aiemmin otellut 17 kertaa PFL-organisaatiossa, joten vapaaottelu on hänelle tuttu laji.
Yksi iso muutos on kuitenkin tapahtunut. Hän ei ole koskaan aiemmin otellut vastaavassa painoluokassa.
Kääpiösarjan ottelijoiden pitää painaa punnituksessa korkeintaan 135 paunaa eli 61,2 kiloa. Harrison otteli esimerkiksi viimeksi PFL:ssä 150 paunan (68 kiloa) painoluokassa. Judon olympiakullat hän otti 78 kilon sarjassa.
Jenkkitähti sanoi vielä kahdeksan vuotta sitten Ariel Helwanille haastattelussa, että hänen ”pitäisi leikata molemmat jalkansa painaakseen alle 61,2 kiloa”.
Nyt Harrison on kuitenkin onnistunut tuossa tempussa. Hän oli perjantaina punnituksessa molemmat jalat tallella.
Monet eivät olleet kuitenkaan tunnistaneet naisen vartaloa. Videoista ja kuvista kävi selväksi, että painoa oli vedetty alas rajulla tavalla. Nesteestä ei ollut tietoakaan.
– Tämä ei näytä terveelliseltä, hämmästeli eräs fani, joka tiivisti monien tunnot.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
- MM-mitalisuosikki Krista Tervo saapui Japaniin – kohtasi heti ongelman, jolle ei voi mitään
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Se oli siinä – Yle: Suomen keihäskarjulta iso ilmoitus MM-kisojen alla
- Suomen naisjuoksijat pulahtivat yhdessä kylpyyn – tämä päivitys ei jätä paljon epäselväksi
- Suvi Minkkiseltä peliliike – näin nainen vältti viranomaisten vihan Ranskassa
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Suomen naisjuoksijat pulahtivat yhdessä kylpyyn – tämä päivitys ei jätä paljon epäselväksi
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Se oli siinä – Yle: Suomen keihäskarjulta iso ilmoitus MM-kisojen alla
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Suvi Minkkiseltä peliliike – näin nainen vältti viranomaisten vihan Ranskassa