Wilma teki katoamistempun – entinen superlupaus paljasti nyt koko synkän totuuden

Wilma Rosenquist oli vielä muutama vuosi sitten yksi Ruotsin yleisurheilun suurista toivoista. Sitten nuori nainen katosi täysin kuvasta.
23-vuotias Rosenquist on nyt astunut esiin Expressenissä ja avautunut omasta tilanteestaan. Hän oli vihdoin valmis puhumaan julkisesti ”katoamistempustaan”.
Vuonna 2021 Rosenquist nappasi kolme mitalia Ruotsin mestaruuskisoista. Sitten tuli ongelmien vyöry.
Ensin oli ongelmia lonkan kanssa. Sitten vaikeudet siirtyivät psykologiselle puolelle. Koko kausi 2022 jäi väliin. Vaikeudet eivät helpottaneet – suunta oli itse asiassa huonompi. Fyysisellä puolella vaivasi selkä.
– Yritin aloittaa harjoittelun keväällä 2023, mutta kipu ei lähtenyt. Oli vaikeaa kävellä ja olla koko ajan tuskissaan kivusta. ”Kipu on pääsi sisällä”, sanoivat muut minulle.
– Sitten aloin epäillä itseäni ja tulin entistä masentuneemmaksi.
Kierre meni syömishäiriön puolelle. Hän oli jopa päiviä syömättä. Painosta lähti kahdeksan kiloa kahdessa kuukaudessa.
– En enää tunnistanut itseäni. Se oli synkkää aikaa.
– Joskus istuin spinning-pyörällä ja vain itkin. Aina kun menin suihkuun, päädyin vain lattialle itkemään.
Lopulta Rosenquist otti yhteyttä Ruotsin yleisurheiluliittoon. Lääkärin tutkimuksista selvisi, että häntä vaivasi tyrä.
Rosenquist tekee vähitellen paluuta. Hän avautui paljon puhuttavasta aiheesta. Yleisurheilijoiden taloudellisista ongelmista.
– Ruotsin yleisurheilussa on valtava ongelma, joka liittyy sen tuomiin taloudellisiin haasteisiin. Jos on paras ja pääsee olympialaisiin, niin on rahaa. Muuten ei, väitti Rosenquist.
Rosenquist työskentelee nykyään Ruotsin yleisurheiluliitossa ja tekee siis paluuta kilparadoille.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi