Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta
Lotta Haralan mahtavasti alkanut kausi on herättänyt kiinnostusta asiantuntijoiden keskuudessa.
Harala aloitti kautensa sensaatiomaisesti, kun hän tykitti Espoossa 100 metrin aidoissa tuulituloksen 12,64. Hän paineli samana päivänä alkuerissä ajan 12,89.
Pitkän linjan yleisurheiluasiantuntija Mika Järvinen puhui Haralan tilanteesta Satakunnan Kansa Länsi-Suomelle. Jutussa nostettiin esiin esimerkiksi se seikka, että Haralalla ei ole henkilökohtaista valmentajaa.
Järvisen mielestä se tuo mahdollisen ”vaaran paikan” esimerkiksi tilanteessa, jossa urheilija kokee vaikkapa jumia harjoituksissa. Valmentaja voisi tarjota erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja urheilijalle.
– En sano, etteikö urheilija voisi tehdä oikeaa ratkaisua, mutta urheilija elää omissa tuntemuksissaan usein niin selkeästi, että hänen on vaikea tehdä rationaalisia päätöksiä, Järvinen kommentoi SKLS:lle.
Järvinen muistutti myös realiteeteista Haralan tulosten suhteen. Toistaiseksi pöydällä on vain yksi mahtiaika.
– Jos hän pystyy asettamaan keskiarvon 12,8:n alaosille, on kesä onnistunut. Tällä hetkellä hänellä on yksi täydellinen juoksu, ja seuraava aika on 12,89. Siinä on iso ero. Se on kuin yö ja päivä. Sille välille pitää tulla useampi juoksu. Sitten hän on todistanut, että 12,64 ei ollut vain yksittäinen täydellinen juoksu, linjasi asiantuntija.
Tästä Satakunnan Kansa Länsi-Suomen juttu.
LUE MYÖS
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta

- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään