IL: Kolme naista puhui – suomalainen hiihtomies iljettävien syytösten kohteena

Hiihtoliitossa on tapahtunut kaikenlaista viimeisen vuoden aikana. Liitto on kohdannut erilaisia taloudellisia haasteita. Iltalehti kertoo nyt, että taustalla on myös muita ikäviä tapahtumia.
Iltalehti kertoo saaneensa useasta lähteestä tietoja, joiden mukaan Hiihtoliiton kaupallista Petri Raatikaista syytetään ikävästä käytöksestä naisia kohtaan.
Lähteen mukaan ”yli kolme” Hiihtoliiton työntekijää teki viime vuonna ilmoituksen miehen epäasiallisesta käytöksestä. IL:n lähteiden mukaan kielenkäyttö oli ”sovinistista, seksististä ja naisia vähättelevää”.
Raatikainen sai tapahtuneen vuoksi huomautuksen häirinnästä. Raatikainen oli ilmoituksen aikana koeajalla. Hän sai jatkaa pestissään.
– Asiasta ei ole mitään kerrottavaa. Se on käsitelty sisäisesti, kommentoi silloin Hiihtoliiton toiminnanjohtajana työskennellyt Ismo Hämäläinen nyt Iltalehdelle.
Raatikainen itse ei vastannut Iltalehden yhteydenottoihin.
Tästä Iltalehden juttu, jossa enemmän asiasta.
Juttua muokattu 9.5. klo 23.35. Korjattu Raatikaisen etunimeksi Petri.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 95,50 metriä – tulostaululle lävähti järjetön keihästulos, sitten selvisi brutaali totuus
- Jasmi Joensuu viihtyi nyt hiihtomiesten seurassa
- Perttu Hyvärisen viesti suomalaiselle hiihtonaiselle julki – ”Mitä helevettiä”
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin