SE-nainen romahti EM-katastrofin jälkeen – ”Yksi elämäni suurimmista pettymyksistä”
Yleisurheilun EM-kisat ovat tarjonneet suomalaisten onnistumisten lisäksi myös paljon pettymyksiä.
Esimerkiksi moukarinaiset Suvi Koskinen ja Krista Tervo sekä seiväsässät Saga ja Silja Andersson jäivät heikoin suorituksin karsintaan. Monet ovat myös avautuneet asiasta Instagramissa.
Hiljattain upean Suomen ennätyksen tehnyt Tervo ei peitellyt pettymystään. Alla myös muita pettyneiden urheilijoiden Instagram-päivityksiä.
– Kieltäydyn luovuttamasta unelmieni suhteen, vaikka tämä on yksi elämäni suurimmista pettymyksistä. Mun päivä koittaa vielä, kirjoitti Tervo ja kiitteli ihmisiä saamistaan viesteistä.
– Tämä satuttaa. En pystynyt suoriutumaan haluamallani tasolla. En ole koskaan ollut näin pettynyt itseeni. Luotin loppuun asti, että pystyn onnistumaan, mutta toisin kävi. Ei auta itkut markkinoilla, täytyy yrittää nollata ja luottaa tuleviin onnistumisiin, avautui puolestaan Suvi Koskinen.
– Olisin niin kovasti halunnut onnistua tänään, joten tää sattuu tosi paljon. Tänään oon antanut itteni itkeä, mutta onneks tiedän, että paljon pahemmistakin paikoista on ylös noustu, avautui ratakierroksen aituri Hilla Uusimäki, joka jäi kauas kauden parhaastaan.
– Olen viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut fyysisesti mutta etenkin henkisesti. Olen elämäni parhaassa kunnossa, mutta nämä viimeiset kolme viikkoa ovat olleet vaikeita jalassani olevan kireyden vuoksi. Tuskin EM-kisoissa oloni hyväksi, vaikka valmistautuminen ei ollut ihanteellinen, mutta seiväsharjoittelun puute vaikutti hyppyjen tasaisuuteen. Kävin eilen läpi vaikeita tunteita, mutta en luopunut positiivisesta asenteesta. Eteenpäin, kirjoitti Saga Andersson.
– En onnistunut tällä kertaa. Epäonnistuminen urani tärkeimmällä hetkellä kovan työn jälkeen tuntuu rehellisesti sanottuna vaikealta. Joskus ei riitä, että antaa kaikkensa. Minun on vain tehtävä kaikkeni, jotta voin olla parempi seuraavalla kerralla, sanaili Silja Andersson.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä