Tilanne on vakava: Eveliina Määttäseltä painava puheenvuoro

Eveliina Määttänen on onnistunut yhdistämään huippu-urheilun ja työelämän mainiosti. Hän työskentelee juoksemisen ohella farmaseuttina.
Määttänen on puhunut nyt asiaan liittyvistä haasteista Instagramissa. Tietyt ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään.
– Yle julkaisi mielenkiintoisen Rooman perilliset -dokumentin, jossa muistellaan 50 vuotta sitten käytyjä Rooman EM-kisoja ja pohditaan etenkin naisyleisurheilun 50-vuotista matkaa kohti tätä päivää. Olen mukana dokumentissa ja kerron näkemyksiäni tämän päivän yleisurheilusta, aloitti Määttänen.
– Kuten 50 vuotta sitten urheilijoiden saamilla stipendirahoilla pystyi rahoittamaan vain urheiluun liittyviä kuluja, ei niillä vieläkään voi rahoittaa tavallisia arjen kuluja. Toisin kuin esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa, yleisurheilussa ei yleisesti ottaen makseta palkkaa urheilijoille.
– Sanoisin taloudellisen haasteen olevan kipupiste monelle kansainvälisen tason kynnyksellä olevan suomalaisen yleisurheilijan uralla, joka ei vielä ole yltänyt esimerkiksi ministeriön apurahoille. Monet yleisurheilijat joutuvat urheilun rinnalla tasapainottelemaan köyhyysrajalla, satsaamaan isosti energiaa päivätöihin tai opiskelemaan hurjaa vauhtia, jotta Kelan tuet säilyvät. Aika monta stressitekijää huipulle tähtäävälle urheilijalle!
Määttänen heitti samalla pallon yrityksille. Hän toivoo uudenlaisen mahdollisuuden yleistymistä.
– Perinteisen urheilusponsoroinnin rinnalla urheiluystävällinen työmahdollisuus voisi olla yksi ratkaisu urheilijoiden taloudellisten haasteiden voittamiseen. Samalla se voi olla urheilijalle mielekästä vastapainoa urheilun rinnalle ja työnantajalle huikea mahdollisuus saada inspiroivaa työvoimaa riveihinsä.
– Jotta liikunnallisia esikuvia olisi meillä Suomessa vielä tulevillekin sukupolville, heitän haasteen suomalaisille yrityksille: Perustuen omaan kokemukseeni, urheiluystävällisellä työllä voi mahdollistaa urheilijalle rauhan keskittyä paremmin urheilu-uraansa. Olisiko sinulla tarjota urheilijalle sopivaa työtä tai mahdollisuus tukea muuten suomalaisia urheilijoita?
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto