Elina Lampelalla ”ei kulkenut hyvin” – sanoi suoraan mistä on kyse

Elina Lampela palasi kahden viikon tauon jälkeen kilpailuihin. Suomen mestari sijoittui kakkoseksi Rottach-Egernin kansainvälisessä seiväshyppykilpailussa Saksassa.
Lampela ylitti parhaallaan 455. Hän teki myös yrityksiä uudesta ennätyskorkeudestaan 465.
Lampela onnistui kivasti Rooman EM-kisoissa. Nyt tähtäin on tiukasti Pariisin olympialaisissa. Hän tekikin selväksi, että kaikki on tehnyt sen ehdoilla.
– Jos meinaa Pariisissa olla kunnossa, oli pakko ottaa johonkin väliin treenijakso. Kalevan kisojen jälkeen olen treenannut kaksi viikkoa suhteellisen kovaa. Siksi ei vielä kulkenut kovin hyvin. Siihen nähden ihan hyvä tulos, Lampela avasi SUL:n tiedotteella.
– 565:stä kaksi ensimmäistä yritystä olivat ihan kohtuullisia. Tekniikan kanssa oli kuitenkin hankaluuksia, ojensin rimalle vähän liian aikaisin ja maastolähdön kanssa oli ongelmia.
Lampelan ennätys on 463. Suomen seiväshypyn ykköstähti Wilma Murto on myös valittu Pariisiin. Hän kuntoutuu parhaillaan jalkavammasta.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”