Shokkipuhelu muutti kaiken – suomalaistähden olympiaunelma murskaksi

Moni olympiapaikkaa tavoitellut suomalaisurheilija ei saavuttanut paikkaa Pariisin kisoissa. Kouluratsastaja Stella Hagelstamin unelma mureni kuitenkin harvinaisen karulla tavalla.
Hagelstam kuvitteli jo varmistaneensa paikkansa olympialaisissa yhdessä Kiss Me -hevosensa kanssa. Lopulta paljastui kuitenkin ikävä totuus.
– Mitä voin sanoa. Tämä mennyt viikko on ollut täysi painajainen. Minut oli valittu vihdoin Suomen olympiajoukkueeseen kouluratsastuksessa, kun sain shokkipuhelun. FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) ei päästä Kiss Me -hevostani olympialaisiin. En pääse Suomen joukkueeseen Pariisissa, avautui nainen Instagramissa.
Kyse oli siitä, että Hagelstam vaihtoi kesken kauden hevostaan. Hevonen rekisteröitiin vasta maaliskuussa 2024 FEI:hin. Rekisteröinti olisi pitänyt tehdä jo 15. tammikuuta mennessä, jotta hevonen olisi päässyt mukaan olympialaisiin.
– On niin vaikeaa uskoa, että jokin asia, joka ei liity itse urheiluun, voi tuhota elinikäisen unelmani. Olemme yrittäneet kaikkemme, mutta säännöt ovat sääntö, eikä mitään ole ilmeisesti tehtävissä, päivitteli Hagelstam.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen