Mistä tämä tuli? Saga Vanninen jysäytti Pariisin illassa – myönsi sitten ikävän tosiasian
Saga Vannisen seitsenottelu oli odotetun vaikea Pariisin olympialaisissa. Nuori nainen on kärsinyt ikävistä selkävaivoista, eikä Ranskasta odotettu ihmeitä.
Sellaisia ei myöskään saatu. Vanninen oli etenkin avauspäivänä varsin vaisussa vireessä.
Perjantai ei alkanut myöskään erityisen vahvasti. Vanninen jäi pituushypyssä omaan tasoonsa nähden heikkoon tulokseen 585.
Toiseksi viimeinen laji keihäänheitto toi hyvän tuloksen 47,00 metriä. Sitten lopuksi jysähti Pariisin illassa.
Vanninen paransi nimittäin ottelun päätteeksi 800 metrin ennätystään yli kolmella sekunnilla. Uusi ennätys kirjataan 2.14,36. Hän oli seitsenottelun 15:s keräten 6 163 pistettä.
– Olin päättänyt lähteä jonkun selkään ja roikkua niin pitkään kuin pystyn ja nyt se meni hyvin, Vanninen kommentoi SUL:n tiedotteella 800 metrin taktiikkaansa.
– Sen huomasi, että nopeus ei ole millään tasolla. Siksi on vaikea suorittaa oikeastaan kaikki lajeja, Vanninen myönsi.
– Saimme viime syksyllä ja keväällä hyvät harjoituspätkätä, ”kasi” oli tiettynä painopistealueena. Siellä on pohja tehty. Nyt kun hän on pyörää ja sun muuta laitetta nitkuttanut, niin taso on säilynyt siellä kivasti, arvioi naisen valmentaja Jesse Jokinen Ylelle.
Belgian Nafissatou Thiam voitti seitsenottelun olympiakultaa pistein 6 880.
LUE MYÖS
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi