Suomalaisaituri myönsi karu totuuden voittonsa jälkeen – ”Rehellisesti sanottuna”

Suomalainen yleisurheilukausi lähenee loppuaan. Kauden toiseksi viimeinen Motonet GP kilpailtiin lauantaina Oulussa.
Naisten 400 metrin aitakisa päättyi Hilla Uusimäen voittoon. Kesän Suomen mestari vei voiton ajalla 56,32. Hän jäi nyt 0,71 sekuntia Kalevan kisoissa tekemästään ennätyksestä.
Kristiina Halonen sijoittui toiseksi ajalla 56,73. Uusimäki myönsi rehellisesti kisan jälkeen, että nyt alkaa painaa jo ja kunnolla.
– Kilpailutauko on venähtänyt aiottua pidemmäksi. Rehellisesti sanoen olen ollut tosi väsynyt ja treenejäkin on pitänyt keventää. Kyllä painaa jo, mutta Ruotsi-otteluun vielä täysillä, Uusimäki sanoi SUL:n tiedotteella.
Aino Pulkkinen taas voitti naisten 100 metriä ajalla 11,56. Vastatuulta oli 1,2 metriä sekunnissa.
– Takana on ihan onnistunut treenijakso ja keskiviikkona Jyväskylässä 200 metriä kulki hyvin. Heinäkuussa olin jo pikkaisen väsynyt ja treenijakso auttoi siihen.
– Ootin tänään jo ennätystä, muttei ihan vielä. Ensi viikolla menen Ruotsiin juoksemaan 400 metrillä ja ensi sunnuntaina Tampereen GP-kilpailuissa juoksen 200 metriä, kommentoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ura ohi – Suomen ampumahiihtoässä löysi nyt melkoisen pestin
- Lähtö tuli: Ristomatti Hakolan kihlatun viesti oli selvä
- Puheeksi tuli Iivo Niskanen – maajoukkueesta pihalle lentäneeltä hiihtäjältä synkkiä faktoja SK:lle
- Brutaali totuus Oliver Helanderista paljastui – teki silti jättitilin
- Hehkutukselle stoppi – IL:n asiantuntijalta tylyjä totuuksia Saga Vannisesta
- Kiira Väänänen esitteli rantakuntoaan hellekuvassa – tällaisen miehen moukarinainen halusi paikalle
- Antti Sainio täräytti mahtiajan EM-kisoissa, kilpakumppanilta tylyä tekstiä
- Annimari Kortteelta suora viesti – tämän virheen monet koiranomistajat tekevät
- Elina Lampelalta upea kesäpäivitys – seiväsnaisen fanien riemu repesi
- Ella Junnila saapui stadionille – lähti saman tien menemään tämän nähtyään
- Suru on suuri – SK: Kuolema koskettaa Suomen hiihtoa
- Salaisuus on nyt julki – valmentaja lausui IS:lle ikävää tekstiä Saga Vannisesta
- Kamera tallensi: Riitta-Liisa Roponen hempeili toisen hiihtäjän kanssa
- Ella Junnila saapui stadionille – lähti saman tien menemään tämän nähtyään
- Elina Lampelalta upea kesäpäivitys – seiväsnaisen fanien riemu repesi
- Kunnon keihäskaari – Suomen ennätys meni uusiksi
- Antti Sainio täräytti mahtiajan EM-kisoissa, kilpakumppanilta tylyä tekstiä
- Juhlien paikka – Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle tässä seurassa
- Lotta Haralalle tuli stoppi – mitään ei ollut tehtävissä
- Kiira Väänänen esitteli rantakuntoaan hellekuvassa – tällaisen miehen moukarinainen halusi paikalle