Tämä nainen avasi suunsa – Toni Roponen vastasi Ylelle rajuihin syytöksiin
Pariisin olympialaisiin mahtuu monta suomalaistarinaa. Aivan kaikki niistä eivät ole erityisen miellyttäviä.
Purjehduksen ILCA6-luokassa kilpaillut Monika Mikkola koki kovia. Hän jäi kisoissa sijalle 16 ja myönsi, ettei mennyt putkeen.
– Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kiitos perheelle ja läheisille, jotka ovat tukeneet mua täällä, sanoi Mikkola Olympiakomitean tiedotteella.
Hän avautui kokemuksestaan myös Ylelle. Suomen huolto sai sapiskaa, kun Mikkolalle ei ollut tarjolla ”ruokaa tai vettä”.
– Harmillisen negatiivinen kokemus. On ollut paljon kaikkea taustalla. Olen ollut ilman valmentajaa suurimman osan ajasta sekä ilman mitään tukea vesillä, sanoi Mikkola, jonka valmentaja sairastui koronaan, Ylelle.
Suomen joukkueenjohtaja Toni Roponen vastasi Mikkolan syytöksiin Ylelle. Hän kertoi, että Mikkola lähti itse lätkimään yhteistyöstä Norjan purjehdusmaajoukkueen kanssa.
– Monika halusi lähteä siitä kolme kuukautta sitten pois ja vaihtaa valmentaa. Teimme jo silloin hänelle selväksi, että siitä voi tulla ongelmia, Roponen paalutti Ylelle ja kertoi, että apua yritettiin järjestää olympiakisoissa.
– Tämä on erittäin ikävä tilanne. Mutta kun Monika halusi tämän tehdä. Hänellä oli tiedossa, että tästä voi tulla haastavaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ella Junnila avautuu vaikeasta ajasta – ”maailmaa sai katella sängyn pohjalta”
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä