Suomalainen keihäsässä hyväksyi karun totuuden – ”Vitu*taako? Kyllä”
Suomalaisen keihäänheittäjän Jami Kinnusen paluu loukkaantumisen jäljiltä ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan. Mies on avautunut nyt tilanteestaan Instagramissa.
– Ajatuksia omasta urheilu-urasta. Kausi -24 lähti parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin, ja ajattelin tämän olevan vihdoin mun kausi jolloin laitetaan kovaa tulosta pöytään. Takana oli uran isoin loukkaantuminen ja siitä palaaminen takaisin päälle 80m heittäjäksi. Tulos 81,36 on hieno ja hyvä tulos, ja kaikki viittasi siihen, että tänä kesänä voitaisiin päästä paljon lähemmäksi 85 metriä, aloitti Kinnunen ja kertoi sitten karun totuuden.
– Kaikki kuitenkin muuttui Lahden Motonet GPn neljännessä heitossa ja 10.7.-24 Maestro Väätäinen pääsi skalpellinsa kanssa taas hommiin. Totuushan on se, että 81m tuloksilla ei nyky yleisurheilumaailmassa tee yhtään mitään. Ainut hieno asia on katsoa omaa nimeä maailmanlistoilla 80m heittäjien joukossa. Joita taitaa olla tätä päivitystä kirjoittaessa 62. Jes.
– Tässä viime vuosina olen monesti miettinyt että mikä saa jatkamaan heittämistä. Ja olen päätynyt ainoastaan yhteen selvään johtopäätökseen. Rakastan treenaamista ja itseni kehittämistä. Tässä on ollut jos jonkin näköistä vaivaa sekä vammaa, mutta treenimotivaatio on aina ollut ja pysynyt korkeana. Hallille/salille on menty ihan sama kuinka paljon sattuu ja vituttaa tai ei jaksaisi. Usko on kuitenkin, että jossain vaiheessa työ palkitsisi. Ja kun vielä on resursseja sekä intoa panostaa täysillä, niin miksi ei?
Kinnunen teki kuitenkin selväksi, että vuodet ovat myös muuttaneet miestä. Perspektiivi on varsin erilainen.
– Myös oma yleinen ajatteleminen on muuttunut urheilua kohtaan hyvinkin paljon. Tiedostan, että jokainen vamma on vienyt omasta maximaalisesta potentiaalistani metrejä pois. Uskon kuitenkin että 85 metriin on mahdollista vielä päästä. Mutta päälle 85m? En usko. Joskus uskoin, ja niinhän sitä pitääkin uskoa. Varsinkin nuorempana kun on paljon unelmia, ja tavoitteena olla maailman paras. Nyt sitä kuitenkin osaa olla realistinen, ja hyvä niin.
– Koenko katkeruutta kaikista vammoista? En, koska joillekin niitä vaan tulee enemmän kuin muille, varsinkin näin kroppaystävällisessä lajissa, deal with it. Vituttaako? Kyllä, ja joskus aika rajusti. Mennään vuosi kerrallaan ja katsotaan mihin päästän lopulta. Heittäminen jatkuu, koska uskon että minulla on vielä metrejä varastossa.
LUE MYÖS
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon