Kulissit romahtamassa – Norjassa saattoi paljastua karu totuus Johannes Kläbosta

Johannes Kläbo voitti lauantaina miesten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun Norjan Beitostölenissä. Naisten ykkönen oli Therese Johaug, joka teki vaikuttavan paluun.
Kläbo on kuitenkin ollut tällä viikolla kohun keskellä Norjassa. Pinnalle on noussut miehen NRK:lle antama haastattelu, jossa hän esiintyy yhdessä ranskalaisen sprinttitykin Lucas Chanavat’n kanssa.
– Minulle parasta olisi, jos minä voittaisin ja hän (Chanavat) olisi toinen, sanoi Kläbo NRK:lle.
Nettavisen kertoo, että nuo sanat olivat liikaa Kläbon maajoukkuekavereille ja valmennukselle. Maajoukkuevalmentaja Arild Monsen läksytti Kläboa.
– Arild oli vihainen. Häntä ärsytti, mutta minun oli sanottava hänelle, että haastattelua oli leikattu. Hänen jos kenen pitäisi se tajuta, kommentoi Kläbo nyt Nettavisenille.
Norjassa on jo jonkin aikaa spekuloitu, että Kläbo ei ole erityisen pidetty mies maajoukkueen sisällä. Hiihtäjä Pål Golberg avautui nyt Nettavisenille joukkueen reaktioista haastatteluun.
– Olimme leirillä Ruotsissa, kun näimme sen. Oli nähtävä se kahdesti. Tiedämme, miten asioita saadaan leikattua, eikä hän välttämättä edes tarkoita sitä. Mutta hän sanoi sen, ja se on mitä on. En olisi itse vastannut niin, mutta jos hän tarkoitti sitä, pitäisi hänen myös ottaa vastuu siitä.
– Ei se ollut iso juttu tai ole iso juttu, mutta on luonnollista nostaa se pöydälle. Muuten se voi jäädä ikään kuin roikkumaan. Asiasta oli hyvä puhua, jotta voidaan jatkaa eteenpäin.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran