Anne Kyllönen lopetti kesken kaiken – paljasti nyt koko ikävän totuuden
Anne Kyllönen oli viikonloppuna mukana hiihdon Skandinavia Cupissa Lillehammerissa. Urakka sai valitettavan päätöksen.
Kokenut maajoukkuehiihtäjä ei osallistunut sunnuntain vapaan kymppiin. Hän kilpaili lauantaina 20 kilometrin perinteisen kisassa, mutta se jäi naiselta kesken.
Kyllönen paljasti sunnuntaina Instagram Storiesissa, mikä meni pieleen.
– Toissa yönä heräsin yöllä tukkoiseen oloon. Aamulenkki sujui kuitenkin hyvin, joten päätin startata kisaan. Kisassa olotila huononi ja flunssa tuli kylään. Mutta aina on helppoa olla jälkiviisas, joten se siitä.
– Joten ei muuta kuin kotiin ainakin hetkeksi tervehtymään, palautumaan ja treenaamaan. Tärkein kisakausi on vasta edessä, ja sinne pitäisikin saada nivottua Oloksen vaparin kisan, Rukan MC:n sprintin ja Lillehammerin skiathlonin perinteisen osuuden onnistumiset ja kunto yhdeksi kokonaisuudeksi.
Lillehammerin Skandinavia Cupin ehdoton suomalaisnimi oli Amanda Saari. Hän voitti perinteisen sprintin varsin dominoivasti.
– Kisaviikonloppu lähti loistavasti käyntiin, kun Amanda Saari voitti perinteisen sprintin ylivoimaisesti hallitsemalla kaikkia eriä ja voittamalla finaalinkin reilulla marginaalilla. Myös miehet hiihtivät hyviä karsintahiihtoja, mutta erissä ei onnistuttu, arvioi valmentaja Jussi Piirainen Hiihtoliiton tiedotteella.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa