Anni Vuohijoki teki melkoisen peppupäivityksen – ”Pehmusteet kunnossa”
Entisellä painonnostajalla Anni Vuohijoella on mielipiteitä moneen asiaan. Hän tekee sosiaalisessa mediassa monenlaisia havaintoja.
Nyt naisen mielessä on ollut takapuolet. Hän kirjoitti aiheeseen liittyvää pohdintaa Instagramissa.
– Asiaan. Miksi puhumme pepuista, kun ulkona on synkkää? Koska pimeys on kuin peppu: välillä hankala, välillä piilossa, mutta kun sen ottaa haltuun, se kantaa pidemmälle kuin uskotkaan. Jos aiot selvitä kaamoksesta ilman henkistä persluisua, tässä muutama mörkömäisen massiivinen totuus.
– Kyykkyyn ja ylös. Oikeasti. Ei vain mielikuvituksessa. Kun tuntuu, että elämä painaa hartiat kasaan, heitä tanko selkään ja anna pepun tehdä töitä. Liike vie aina eteenpäin – myös synkkyyden keskellä. Valoa anneliin, ihan kirjaimellisesti. Kirkasvalolamppu saattaa kuulostaa kaukaiselta, jos mörkö selviää ilman aurinkoa, niin kai sinäkin? Anna itsellesi lisävalaistusta ja tee kaamoksesta siedettävämpi. Pehmusteet kuntoon. Pepussa on kyse asenteesta – ja siitä, miten hoidat sitä, mitä sinulla jo on. Olit sitten geneettisesti blessed tai ”flat butt for life”, kaikki pepun muodot ovat käyttökelpoisia.
Vuohijoki kirjoitti lopuksi omakohtaisesti aiheesta. Hän on tehnyt havainnon merkittävästä muutoksesta.
– Miten tämä liittyy minuun? No, somessa peput herättävä keskustelua! Ja näyttipä lehdistökin kiinnostuneen omasta arvailustani, ovatko peput todella nyt näin pop? ”Paljonko nousee penkistä” ei kiinnosta enää ketään. ”Mikä sun hip thrust” on uusi ”käytkö usein täällä”. Yhtä tosissani olen siinä, että kaamosajan pimeys ja fitnesspepun tavoittelu ovat molemmat suuria projekteja, joissa joskus vaan tuntuu siltä, että ei jaksa eikä tulostakaan synny, arveli Vuohijoki.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Hiihdon Suomen Cupin tulokset 2026: Tampere
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken
- Ice Cage -tähti jysäytti melkoisen lopetusvoiton
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Pian se alkaa! Olympiakylässä kuhisee jo
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Suvi Minkkinen ja ampumahiihtojoukkue hulluttelivat Italiassa – somekansa reagoi
- Kaisa Mäkäräinen nähdään taas kilpailemassa
- Atleetti: Iivo Niskanen tuo olympialaisiin salaisen aseen – ”Siitä saa selkeän hyödyn”
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta shokkipäätös: ura ohi!