Viivi Lehikoinen romahti – SE-nainen avautui nyt tilanteestaan

400 metrin aiturin Viivi Lehikoisen vuosi 2024 oli urheilullisesti erittäin suuri pettymys. Hän jäi kauas odotuksista EM- ja olympiakisoissa.
Koko totuus asiasta selvisi lokakuun alussa. Lehikoinen kertoi asiasta tuolloin Instagramissa.
– Se selvisi ihan viimeistään uuden lääkärin tekemän perusteellisen tutkimuksen jälkeen, kun diagnoosiksi tuli hoitamattoman astman ja kroonisen univajeen aiheuttama ylirasitustila. Etenkin univaje oli yllätys, koska oon aina ollut hyvä nukkuja ja nukkunut 9-10h yössä, kirjoitti hän tuolloin.
Ei talvikausikaan ole ollut pelkkää juhlaa. Lehikoinen paljasti noin puolitoista viikkoa sitten, että pieni takareisivamma siirsi kauden avausta. Nyt kuulostaa kuitenkin jälleen paremmalta. SE-nainen on tehnyt tilannepäivityksen Instagramissa.
– Jee pääsin tänään aloittamaan treenit normaalilla viikkorytmillä! Tai ainakin lähelle sitä. Kaukana toki ollaan videon aitalähdöistä ja rauhallisesti edelleen edetään, mutta jotenkin tääkin tuntuu jo paljon mielenkiintosemmalta kuin viimeset pari viikkoa, päivitti Lehikoinen.
Yleisurheilussa kilpaillaan tänä vuonna EM- ja MM-mitaleista hallissa. Kauden kohokohta on syyskuussa Tokiossa järjestettävät ulkoratojen MM-kisat.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt uuden aluevaltauksen
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Nyt jysähti hirmukellotus – suomalaisaiturilta kautta aikojen aika
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle