Karu väite lähti leviämään – Suvi Minkkinen teki asioita selväksi: ”Pakko puuttua”

Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen valmistautuu parhaillaan ensi viikolla Sveitsissä alkaviin MM-kisoihin.
Minkkinen on noussut tällä kaudella suomalaisen ampumahiihdon ykköstähdeksi. Hän on saanut myös paljon mediahuomiota.
Se johtaa myös jonkinlaisiin lieveilmiöihin. Minkkinen otti tiistaina Instagram Storiesissa esille Maaseudun Tulevaisuus -lehden otsikon.
– Ampumahiihdon mitalitoivo Suvi Minkkinen yhdistää huippu-urheilun ja yliopisto-opinnot: ”Välillä tekee tiukkaa, että saa ostettua ruokaa pöytään”, luki otsikossa.
Minkkinen teki selväksi, että hän ei pitänyt näkemästään. Hän korjasi virheellisiä väittämiä.
– Nyt on sen verran virheellinen otsikko, että on pakko puuttua ja laittaa pari korjausta. Ensinnäkin olen yhdistänyt urheilun ja opinnot, mutta valmistuin kaksi vuotta sitten, joten pikkuisen on jäänyt vanhentunutta tietoa.. Toisekseen olen luultavasti haastattelussa sanonut jotain vastaavaa, että leiritysbudjettien lisäksi peruseläminenkin täytyy maksaa; ruokaan yms menee rahaa.
– Haastatteluja on ollut viime aikoina sen verran paljon, että en sanasta sanaan muista, mitä olen kenellekin sanonut, mutta ruokaa olen aina pystynyt ostamaan. Toivottavasti itse juttu oli otsikkoaan parempi, päätti Minkkinen.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sami Jauhojärvi karussa kunnossa – nyt vaaditaan ihmettä
- Surullinen tieto: Suomalainen mäkihyppylegenda on kuollut
- Tästä ei hiiskuttu: Suomen hiihtonaiselta paljastus henkilökohtaisesta elämästään
- Pitkä yhteinen taival päätökseen – Johanna Matintalo astui esiin
- Nyt pamahti kunnon kaari – suomalaismieheltä mahtiheitto
- Kalle Palanderilta shokeeraavaa vihjailua suomalaisurheilijasta: ”Oliko se saatana kamoissa?”
- Tätä emme halunneet: Suomen hiihtotähdeltä synkkä päivitys
- Hiihtosankari Lauri Vuoriselta mieletön temppu – tässä on koko totuus
- Miten tämä on mahdollista? Kaisa Mäkäräiseltä uskomaton paljastus
- Shokkihoitoa Silja Kososelle – maailmalla aivan järjetön moukarikisa
- Shokkihoitoa Silja Kososelle – maailmalla aivan järjetön moukarikisa
- Miesjuoksijalta kaunis ele suomalaiselle naisjuoksijalle
- Kalle Palanderilta shokeeraavaa vihjailua suomalaisurheilijasta: ”Oliko se saatana kamoissa?”
- Pitkä yhteinen taival päätökseen – Johanna Matintalo astui esiin
- Sattuma iski: Suomalainen ampumahiihtonainen löysi elämänsä rakkauden ulkomailta
- Jasmi Joensuu ei voi käsittää mitä Helsingissä kohtasi – ”Kävi neljä kertaa kimppuun”