Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen

Krista Pärmäkosken toiminta puhutti Suomessa, kun hän ilmoitti Cognen maailmancupin jälkeen lähtevänsä neljän päivän kotimatkalle Suomeen. Asiaan on tartuttu jälkijunassa myös Norjassa.
VG-lehti on kirjoittanut tapauksesta. Jutussa huomioitiin, että suomalaiset hiihtolegendat Sami Jauhojärvi, Harri Kirvesniemi ja Aino-Kaisa Saarinen hämmästelivät naisen toimintaa.
VG-lehti onnistui tavoittamaan Pärmäkosken henkilökohtaisen valmentajan Matti Haaviston.
– Nuo (kriitikoiden) kommentit ovat hieman liioiteltuja, linjasi Haavisto.
Haavisto selvensi, että Pärmäkoski ajoi 300 kilometriä Saksaan ja yöpyi sitten hotellissa. Maanantaina nainen ajoi 700 kilometriä Travemündeen. Sieltä hän matkasi lautalla Helsinkiin. Lautalla pystyi myös treenaamaan.
– Kristalla oli auto ja koira mukanaan. Kyse on siitä, mitä jokainen arvostaa. Pitää kestää pidempi automatka, jos mukana on koira. Oli psykologisesti tärkeää, että hänellä oli koira mukana koko matkan.
Pärmäkoski vastasi myös VG-lehden tiedusteluun ja kertoi, ettei koira tule mukaa MM-kisoihin.
– Hän jää kotiin hoidettavaksi siihen saakka, kunnes palaan takaisin Trondheimista. Lahden maailmancup on hänen seuraava matkansa.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen