Lisää lunta tupaan – Suomen aituritähdeltä murheellinen tilannepäivitys
Suomalaisten pika-aiturien hallikausi ei ole alkanut onnellisten tähtien alla. Vammat ja terveysmurheet ovat aiheuttaneet omia ongelmiaan, eikä kukaan ole vielä alittanut esimerkiksi kahdeksan sekuntin rajaa 60 metrin aidoissa.
Saara Keskitalo ihastutti pari viikkoa sitten, kun hän kellotti kauden kotimaisen kärkiajan 8,03. Hän on parantanut talvella ennätystään peräti 0,19 sekuntia. Keskitalo otti viime kesänä myös merkittävän kehitysloikan 100 metrin aidoissa, kun hän kellotti 12,84 (aiempi ennätys 13,10).
Nyt myös Keskitalolla on vaikeampaa. Hän on päivitellyt tilannettaan Instagramissa. Kerrottavana oli huonoja uutisia.
– Vuosi alkoi lupaavissa merkeissä, ja ollaan saatu vauhdin kehitystä ensimmäisiin aitaväleihin, mikä oli yks hallikauden tärkeimmistä tavoitteista… Myös lisää kokemusta kv-kentiltä sekä oppia jälleen siitä, että reissun päällä tuppaa sattumaan ja tapahtumaan.
– Valitettavasti viime viikon kolaroinnista Jyväskylän kisassa ei selvitty täysin ilman jälkiseurauksia. Tuli opittua, että kun vetää liinat kiinni täydestä vauhdista ja vielä kolautta nilkan aitaan, niin siinä voi saada mm. nivelsiteet ikävästi kyytiä.
– Magneettikuvassa ei onneksi näkynyt mitään varsinaisesti hajonneen, joten tavoitteena olisi palata viivalle mahdollisimman pian. Pientä viilausta kisakalenteriin joudutaan kuitenkin tekemään, toivottavasti tämän viikon Tampereen kisan lisäksi muita startteja ei tarvitsisi jättää välistä. Jatketaan hommia, kirjoitti Keskitalo.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikä on Saga Vannisella? – Asiantuntija nosti esiin huolestuttavan asian
- Sami Jauhojärvi sanoi sen suoraan Iivo Niskasesta HS:lle – harjoittelussa tehty yksi valtava virhe
- SM-hallit 2026 – yleisurheilu: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Nyt alkoi tapahtua – suomalaisessa yleisurheilussa muhii jättiyllätys
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Arsi Ruuskanen summasi olympialaiset suoraan – nyt katse jo eteenpäin
- Johannes Kläbo ällistyttää – teki jymypäätöksen heti olympialaisten jälkeen
- Totta se on – Eero Hirvonen ja Ilkka Herola tekevät historiaa
- Ex-huippuvalmentaja latasi karun totuuden: Tästä syystä Suomen hiihto on Norjan ja Ruotsin perässä
- Taas yksi kova nimi sivuun – Kaisa Mäkäräisen kilpasisko lopettaa uransa!
- Totuus paljastui – Frida Karlsson sai erityiskohtelua KOK:lta
- Kaksi täysin erilaista tietä huipulle – Kläbo ja Niskanen vertailussa
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Olympiamatkasta kohuväite – Suomen hiihtomaajoukkueessa muhii skandaali: ”Ihan täysi bordelli”
- IL: Elina Lampelasta tipahti kamala arvio – pitääkö nyt huolestua?
- Shokkitieto: Ampumahiihtotähti sydänleikkaukseen – voitti mitalin olympialaisista