MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
Hiihdon MM-kisat pääsevät käyntiin kahden viikon päästä Trondheimissa. Ilmassa on vielä kysymysmerkkejä.
Norjan supertähti Therese Johaug on suuri suosikki monilla matkoilla. Suurista haastajista Frida Karlsson ja Jessie Diggins ovat kärsineet vammoista, jotka ovat hidastaneet naisten menoa.
Digginsin jalkavamma haittaa naisen tekemistä perinteisellä hiihtotavalla. Diggins on nyt kirjoittanut tilanteestaan Instagramissa.
Jenkkitähti teki selväksi, että vamma aiheuttaa edelleen ongelmia. Diggins kertoi kuitenkin, että hänen suhtautumisensa vastoinkäymisiin on muuttunut.
– Valmistautuminen MM-kisoihin ei ole ollut täydellinen. Se on ihan ok, koska en ole täydellinen myöskään. Kamppailen loukkaantumisen ja epävarmuuden kanssa. Yritän vain tehdä parhaani joka päivä. Se riittää.
– Ajattelin ennen, että ollakseni tarpeeksi hyvä, minun on oltava aivan täydellinen. Harjoitteluni, lähestymistapani joka päivään, elämäntapani. Revin melkein itseni riekaleiksi, kun yritin olla täydellinen. Nyt ymmärrän asian paremmin. Kun vain tekee parhaansa ja on mukana suurella sydämellä, kuten minä teen, riittää se.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 330 000 euron moka – suomalaisen urheilujärjestön pomolle potkut!
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Aikataulu, tv, tulokset
- Vilma Nissinen vaihtoi hiihtoasun bikineihin – eksoottiset lomakuvat!
- Shokkipäätös: Mäkihyppytähti lopettaa uransa 24-vuotiaana – ”Se oli siinä”
- Ville Peltonen: Lähtö Sveitsistä – tämä tiedetään
- F1:n sääntöfarssi syvenee: Kaikki uusiksi ennen seuraavaa kisaa
- Alisa Vainiosta kajahti yllätysuutinen
- 38-vuotias urheilutähti katosi kesken kisan – löydettiin kuolleena
- Suomen hiihtomieheltä kova päätös: ammattilaisura ohi – ”Aika palata työelämään”
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille
- Alisa Vainiosta kajahti yllätysuutinen
- Suomen hiihtomieheltä kova päätös: ammattilaisura ohi – ”Aika palata työelämään”
- 38-vuotias urheilutähti katosi kesken kisan – löydettiin kuolleena
- Hyytävä kolari: Suomalainen rata-autoilija on kuollut
- Vilma Nissinen vaihtoi hiihtoasun bikineihin – eksoottiset lomakuvat!
- Shokkipäätös: Mäkihyppytähti lopettaa uransa 24-vuotiaana – ”Se oli siinä”
- Shokkiuutinen: Suvi Minkkisen kilpasiskolle asennetaan implantti selkään – pitkä toipumisjakso
- 20-vuotias suomalaismörssäri kiskaisi kauden kärkituloksen: ennätyskaari!
- Kuuma suhdehuhu: Kaksi tähtihiihtäjää viihtyvät yhdessä
- Kamala onnettomuus Argentiinassa – ralliauto syöksyi yleisöön, video ei herkimmille