Norjan MM-mäkikohu paisuu – Ylelle pamahti shokkiväite
Norjan mäkihyppymaajoukkueen pomot ovat vahvistaneet, että joukkue huijasi MM-kisojen suurmäen kisan alla.
Norjalaiset Marius Lindvik ja Johann Andre Forfang hylättiin. Valmennus myönsi vedätyksen, mutta kertoi, että kyseessä oli vain yksittäistapaus. Hiihtäjät itse vakuuttivat, etteivät he tienneet asiasta.
Suomen Hiihtoliitto teki maanantaina selväksi, että se vaatii FIS:ltä laajaa ja kattavaa tutkintaa liittyen epäiltyyn välinemanipulaatioon.
– Olemme olleet FIS:iin viikonlopun aikana yhteydessä ja pyytäneet useiden muiden maiden tavoin, että nyt havaitut väärinkäytökset sekä mahdollinen laajempi kilpailumanipulaatio selvitetään puolueettomasti ja riittävän kattavasti asian vakavuus huomioiden, kertoo toiminnanjohtaja Marleena Valtasola tiedotteella.
– Mäkihypyn ja samalla myös yhdistetyn tulevaisuudelle ja lajien uskottavuudelle on kriittisen tärkeää, että järjestelmä saadaan muutettua sellaiseksi, että huijaaminen ei ole mahdollista ja kilpailut ratkaistaan urheilullisin perustein, jatkaa Valtasola.
Mäkihyppyyn perehtynyt liikuntatieteen tohtori Mikko Virmavirta antoi palaa Ylellä. Hän esitti todella rajun väitteen lajin tilasta.
– Lähestulkoon kaikki hyppäävät sääntöjenvastaisella puvulla. Koko ajan on hylätty hyppääjiä. Nyt tuli taas hylkäys, joka oli vaan hiukan erilainen juttu. FIS:hän (Kansainvälinen hiihtoliitto) on katsonut näitä vähän läpi sormien ja hylkäillyt sieltä täältä, Virmavirta pamautti Ylelle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti