Ylelle paljastus: MM-kisoissa muhii shokkiuutinen Therese Johaugista

Therese Johaug on ollut mainiossa iskussa hiihdon MM-kisoissa, vaikkei ole vielä napannut kultaa. Hänen päätavoitteensa on sunnuntaina 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa.
Johaug on tehnyt alusta saakka selväksi, että tuo 50 kilometrin matka on hänen päätavoitteensa, joka motivoi häntä tekemään paluun kisoihin.
Johaugin kumppani Nils Jakob Hoff on puhunut Ylelle naisen paluusta.
– Therese puhui ensimmäisen kerran mahdollisesta paluustaan kesällä 2024. Se ei kuitenkaan tapahtunut niin, että hän olisi yhtenä aamuna ilmoittanut perheelleen päättäneensä näin. Asiasta puhuttiin paljon ja syvällisesti, selvitti Hoff Ylelle.
Johaug on kuitenkin vetänyt yhden asian suhteen tiukkaa linjaa. Hän on vakuuttanut, ettei kilpaile enää ensi vuonna, vaikka luvassa on olympialaiset.
Hoff oli kuitenkin hieman eri linjoilla. Hän paljasti, että edessä voi olla shokkikäänne.
– Sanoisin, että tilanne 50–50 tällä hetkellä. Jos Therese jää sunnuntaina hopealle myös 50 kilometrillä, hän saattaa naulata olympiatavoitteen kiinni jo maanantaina, Hoff heitti Ylelle.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”