IS:lle ikävää vihjailua Wilma Murrosta

Seiväshyppääjä Wilma Murto ja hänen valmentajansa Jarno Koivunen päättävät yhteistyönsä. Asiasta kerrottiin SUL:n tiedotteella.
– Arvostan korkealle pitkää ja menestyksekästä yhteistyötä Jarnon kanssa. Päätöksen taustalla ovat eriävät näkemykset viime vuoden haasteisiin johtaneista tekijöistä ja jatkossa tehtävistä muutoksista, Murto sanoi tiedotteella.
– Hieno ja menestyksekäs matka on yhdessä kuljettu reilun 15 vuoden aikana. Siitä voimme olla ylpeitä. Näkemykset Wilman jatkosta huippu-urheilijana ovat kuitenkin sen verran eriävät, että yhteistyötä ei ole syytä jatkaa, puheli Koivunen.
Murto on tällä hetkellä sairauslomalla, eikä hänen kesän kisakuvioistaan ole vielä tietoa. Ilta-Sanomien asiantuntija Lauri Hollo on nyt heittänyt ilmoille karun spekulaation: mitä jos Murron ura olikin tässä?
– Väkisin tuli mieleen, että oliko tämä nyt tässä. Sen verran takapakkia on tullut huippuvuosien jälkeen. Hän on joka tapauksessa tehnyt upean uran, Hollo sanoo.
– Tokion MM-kisoihin on viisi kuukautta aikaa, joten tietysti tässä on aikaa saada asiat raiteilleen. Helppoa vuotta ei ole tulossa, kun emme myöskään tiedä, kuka Wilmaa valmentaa. Vähintään välivuodelta tämä vaikuttaa kun miettii, milloin hän on viimeksi kilpaillut ja mistä kaikista ongelmista olemme kuulleet, arvioi Hollo IS:lle.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Reetta Hurske sai tarpeekseen – avautui tästä ihmisten ikävästä toiminnasta
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Ikävä tieto Iivo Niskasesta julki – manageri reagoi nopeasti
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Se oli siinä: SE-mies hyväksyi karun totuuden – taustalla shokkiratkaisu
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- On se kova: Silja Kosonen murskasi jälleen ennätyksensä
- Nyt se on selvää: Uutispommi Therese Johaugista tippuu
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Loistavaa: Suvi Minkkisestä saatiin odotettu uutinen
- Valitettava totuus Reetta Hurskeesta paljastui