Legendan sanat olivat liikaa – Ella Junnila latasi suorat sanat
Juoksulegenda Michael Johnson on ollut viime aikoina otsikoissa vetämänsä Grand Slam Track -liigan vuoksi. Kyseessä on liiga, jossa on mukana vain juoksulajeja.
Johnson on antanut asiaan liittyen haastatteluita, joissa on otettu esille myös nykyiset julkkisurheilijat. Kyse on siis sosiaalisen median vaikuttajista, jotka kilpailevat yleisurheilussa. Johnson on tehnyt selväksi, ettei pidä asiasta.
Korkeushypyn SE-nainen Ella Junnila ei ole vakuuttunut Johnsonin argumenteista. Hän antoi palaa Instagram Storiesissa.
– Hän siinä alussa mainitsee, että on tosi epäkunnioittavaa, että kuka vain voi tulla yleisurheiluun mukaan ja että se on tosi epäkunnioittavaa urheilijaa kohtaan. Ei ole. Yleisurheilun hienous on siinä, että kuka vain voi kokeilla sitä. Ei tarvita mitään erikoista set-uppia, joukkueellista ihmistä tai hirveää määrää varustusta. Menee vain urheilukentälle ja rupeaa tekemään. Se on se core-hienous (ydinhienous).
– Onko se realistista, että kuka vain koska vain pääsee kilpailemaan yleisurheilun kovimpiin kisoihin? Ei, koska niihin pitää tehdä tietty tulos, mutta kuka vain voi mennä yleisurheilukisoihin ja se on hyvä juttu. Se on hieno juttu. Minusta olisi ihan mieletöntä järjestää tapahtuma, johon tultaisiin hyppäämään korkeutta ja kerättäisiin varoja vähävaraisten lasten liikuttamiseen. Jokaista hypätä senttiä kohtaan lahjoitettaisiin rahaa lasten liikuntaan. Sinne voisi sitten tulla kuka vain hyppäämään. Sitten katsotaan kuinka hyvä on. Yleisurheilu on todella yksinkertainen laji: kuka on nopein, kuka hyppää pisimmälle tai korkeammalle tai heittää pisimmälle. Se on hieno juttu.
– Jos siellä on ihminen, joka kokee olevansa nopea tai tosi hyvä pitkillä matkoilla tai kokee, että minulla on vitsit aika hyvä heittokäsi tai että on ihan mieletön pomppu. Niin rohkaisen menemään yleisurheilukisoihin. Varmaan jokaisella Suomen paikkakunnalla järjestetään yleisurheilukisoja ihan mielettömät määrät. Menkää sinne, kokeilkaa ja katsokaa, missä teidän rajanne menevät, mikä laji tuntuu omalta. Siitä voi lähteä se kipinä lähteä parantamaan tulosta. Ei tarvitse tulla maailman parasta. Riittää, että on kivaa. Se on se yleisurheilun hienous. Ei tarvita muita ihmisiä katsoakseen kehittyykö. Se on kisa itseään vastaan, itsensä kehittämistä. Tämä on hieno laji Johnson. Näin sen pitääkin mennä, paalutti Junnila.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset