Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”

Hiihtouransa jatkoa pohtiva Therese Johaug on antanut NRK:lle haastattelun, jossa hän käy läpi uransa eri vaiheita.
Johaug on panostanut valtavasti urheiluun. Se on saanut hänet myös kieltäytymään monista huveista. Yksi seikka kaduttaa häntä edelleen.
– On aivan hullua, että sanoin sille ei. En melkein kehtaa sanoa sitä ääneen, aloitti Johaug.
Team Johaug kutsuttiin noin kymmenen vuotta sitten sponsorinsa toimesta katsomaan F1:n Monacon GP:tä. Luvassa olisi ollut luksusta.
– Siinä olisi ollut kolme päivää luksusjahdilla Monacon satamassa. Leonardo DiCaprio ja monia muita julkkiksia oli kutsuttu.
Johaugin manageri Jörn Ernst kehotti naista menemään Monacoon. Hänellä oli kuitenkin suunnitelmissa jotain aivan muuta.
– Theresellä oli tuona viikonloppuna kalenterissa harjoittelua Marit Björgenin kanssa, joten he kaksi menivät hiihtämään. He menivät mieluummin sinne kuin Monacoon, joten kaikki jäivät kotiin, selvitti Ernst.
– En ole vieläkään unohtanut sitä, veisteli Ernst.
Johaug kertoi asiasta myös kumppanilleen Nils Jakob Hoffille. Tämä ei voinut käsittää naisen toimintaa.
– Oletko tosissasi? Ei tuolle voi sanoa ei, Therese. Oletko hullu? hämmästeli mies Johaugin mukaan.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat