Ampumahiihtotähti Dorothea Wierer valmistautuu parhaillaan uransa viimeiseen kauteen.

Wierer päättää uransa siis vuoden päästä. Hän lähtee tavoittelemaan menestystä Italiassa ensi vuonna järjestettävissä talviolympialaisissa.

Wierer on erittäin suosittu persoona sosiaalisessa mediassa. Hänellä on esimerkiksi yli 600 000 seuraajaa Instagramissa.

Wierer on tehnyt urheilu-uransa lisäksi myös muita töitä. Hän oli esimerkiksi viime vuonna Eurosportin asiantuntijana Pariisin olympialaisissa.

Nainen on työskennellyt myös mallina. Hän julkaisi hiljattain videokuvaa yhdestä kuvaussessiosta. Pätkä keräsi paljon kehuja.

– Ei voi kuin sanoa vau, ihasteli naisen Magdalena-sisko.

– Charmin ja eleganssin kuningatar, reagoi eräs fani.

Video tästä.

LUE MYÖS