Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
Jessica Kähärä on aloittanut kesäkautensa. Kähärä hyppäsi pituudessa tuloksen 644 Kreikan Kalamatassa ja sijoittui yhdeksänneksi.
Naiset hyppäsivät kaupungin keskustaan rakennetulla hyppypaikalla.
– Hienot puitteet. En ole ennen tällaista katukisaa hypännyt. Kokemus oli vähän samanlainen kuin Rooman EM-kisojen hyppypaikalla, en oikein saanut juoksusta kiinni, Kähärä sanoi SUL:n tiedotteella.
Kähärä paljasti, että hänen tilanteensa ei ole ihanteellinen. Valmistautuminen sesonkiin on ollut haasteellinen.
– On ollut vähän vaikea kevät. Hallikauden jälkeen on ollut pientä vaivaa. Treenaaminen on ollut aika lailla taiteilua, Kähärä sanoi.
Kähärä teki hallikaudella uuden ennätyksensä. Hän otti SM-hallikultaa tuloksella 668.
LUE MYÖS
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa