Toni Nieminen avautui HS:lle – teki tämän selväksi rakkauselämästään
Suomalainen mäkihyppylegenda Toni Nieminen täyttää lauantaina 31. toukokuuta 50 vuotta. Nieminen on nyt antanut Helsingin Sanomien haastattelun merkkipäivänsä kunniaksi.
Kahden olympiakullan mies on ollut urheilu-uransa jälkeen esillä mediassa henkilökohtaisen elämän seikkailuiden vuoksi.
Nieminen avautui asiasta Hesarille. Mäkilegendan mielestä media on välittänyt vääristyneen kuvan hänen elämästään.
– Omasta mielestäni olen aika tavallinen suomalainen mies, melko tavallisine elämän murheineen… Onhan se totta, että olen eronnut kahdesti ja niiden välissä ollut muutamassa seurustelusuhteessa. Ja työelämässä olen tehnyt kaikenlaista. Mutta eihän se ole mitään sen ihmeellisempää – se on vain elämää. Mun kohdalla vaan väännetään niistä aina kohuotsikoita, hämmästeli Nieminen HS:lle.
Nieminen löytää kuitenkin syyn peilistä. Julkisuus on tuonut hyötyjä, mutta toisaalta on sillä ollut haittansakin.
– Toinen puoli asiassa on se, että onhan media myös vienyt multa paljon töitä, koska mielikuva on ollut se, että tämä kaveri on aikamoinen tuuliviiri, selvitti mies.
Tästä Helsingin Sanomien juttu.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- IL: Kulisseista paljastus – Suvi Minkkinen takoi muhkeat tulot!