Koko totuus Wilma Murron tapauksesta paljastui – pomo vaikeni Ylellä
Seiväshyppääjä Wilma Murto kertoi maanantaina valitettavia uutisia tilanteestaan. Hän paljasti käyneensä polvileikkauksessa.
Murto on pitänyt viime aikoina julkisesti hiljaiseloa. Hänen on odotettu ilmoittavan kisakautensa aikataulusta. Nyt Murto paljasti, mitä oikein on tapahtunut.
– Ei ihan sellainen päivitys kuin olin suunnitellut. Vielä kaksi viikkoa sitten ajattelin, että tähän aikaan ilmoittaisin kauden ensimmäisistä kilpailuistani. Olin treenannut hyvin huhtikuusta lähtien vaikean talven jälkeen. Pääsin taas seiväshyppyjen pariin, olin innoissani ja tunsin oloni jälleen omaksi itsekseni, aloitti Murto.
– Juonenkäänne. Muutama viikko sitten polveni alkoi särkeä ja turvota hyppyharjoituksen jälkeen. Magneettikuvassa näkyi tuore repeämä nivelkierukassa. Eri vaihtoehtojen hyödyt ja haitat punnittuani leikkaus osoittautui viisaimmaksi ratkaisuksi. Kilpailusuunnitelmat vaihtuivat kuntoutukseen, mutta siitä selvitään. Kaikki on pelissä, vakuutti Murto.
Yleisurheilun MM-kisat järjestetään syyskuussa Tokiossa. Suomen urheiluliiton (SUL) huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen ei halunnut puhua Ylelle enempää Murron tilanteesta.
– En lähde spekuloimaan tai avaamaan terveystietoja. Wilma on sen itse tiedottanut, mitä haluaa tässä vaiheessa sanoa. Katsoo sitten itse kuntoutuksen edetessä, kuinka paljon asiaa avaa ja miten tilanne etenee, paalutti mies Ylelle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ella Junnila avautuu vaikeasta ajasta – ”maailmaa sai katella sängyn pohjalta”
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä