MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
Yleisurheilun Timanttiliiga sai varaslähdön lauantaina Ruotsin Täbyssä. Siellä kilpailtiin naisten kansainvälinen kilpailu ja Timanttiliigan kisa sekä miesten kansainvälinen kisa.
Mukana piti olla neljä suomalaista: Urho Kujanpää, Juho Alasaari, Elina Lampela ja Saga Andersson. MTV:n lähetyksen alussa selvisi kuitenkin, että Alasaari ei kilpaile.
– Valitettavasti nyt oli Juholla silleen, että pari viimeistä kisaa on ollut paljon reissaamista, mutta huonoissa, kylmissä, sateissa olosuhteissa. Kilpailuja ja paljon matkustamista siihen päälle, niin hieman pääsi etureidessä tulemaan krampiin tuntumaan ja valmentaja Mikko Latvalan kanssa sitä pehmittelivät.
– Fiksu, joskin vaikea ratkaisu tekivät oikeaa tässä kohtaa kautta, että kilpailu otetaan väliin ja keskitytään tuleviin koitoksiin, selvitti asiantuntija Tommi Evilä MTV:n lähetyksen aluksi.
Kujanpää ylsi kilpailussa tulokseen 547. Alasaari kertoi SUL:n tiedotteella saaneensa krampin etureiteen.
– Kun jalka ei heti lähtenyt menemään parempaan suuntaan, piti varotoimena jättää hypyt hyppäämättä. Nyt ei kannattanut ottaa riskiä ja yrittää hypätä, Alasaari sanoi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta