Puhetta vedätyksestä: Silja Kosonen kommentoi rajuja syytöksiä IL:lle
Suomalaiset moukarinheittäjät Silja Kosonen ja Krista Tervo ovat olleet alkukauden huimassa vireessä.
Kosonen on heittänyt 77,07 metriä, ja Tervo on puolestaan saanut lekan lentämään 77,14 metriä. Kyseessä on uusi Suomen ennätys. Tiistaina Turun Paavo Nurmi Gamesissa tulee vastaan esimerkiksi olympiavoittaja Camryn Rodgers.
– Kovia urheilijoita on listalla, kiva päästää kisaamaan heidän kanssaan, kun on vielä kotikisa.
– Olen päässyt treenaamaan, mutta en ole vielä ihan palautunut, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteella reilun viikon takaiseen sairasteluunsa viitaten.
Suomalaiset moukaritähdet eivät kuitenkaan ole aivan maailmantilaston kärjessä. Jenkkitähdet Brooke Andersen (79,29), Rachel Richeson (78,80) ja DeAnna Price (78,51) ovat pystyneet parempaan.
Kaikki eivät kuitenkaan niele noita tuloksia. Esimerkiksi Arto Bryggare on vihjaillut Iltalehdessä, että niiden taustalla on merkittävä tuulen vaikutus. Kosonen ei noista puheista innostu.
– Kyllä heidän on pitänyt ihan heittää ne tulokset. Ei tuulikaan aivan kaikkeen pysty. Antaisin heille nämä tulokset.
– Mielestäni ei ole väärin, jos tuollaisia olosuhteita käytetään hyväksi. Miksi ei, jos sellaiseen on mahdollisuus? Yleensä, kun täällä Suomessa tuulee, se on aina vastaista, selvitti Kosonen IL:lle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta