SE-juhlia varjosti synkkä näytelmä – suomalainen moukarinainen romahti rajusti
Krista Tervo teki keskiviikkona uuden Suomen ennätyksen 77,14 Lahden Motonet GP:n moukarinheitossa.
Tervo ja Silja Kosonen ovat nostaneet Suomen moukarinheiton aivan uudelle tasolle. Kaksikon takana on kuitenkin entistä hiljaisempaa.
Suvi Koskinen on yltänyt viime vuosina arvokisoihin. Hänen alkukautensa on kuitenkin ollut pääosin vaisu.
Koskinen romahti pahan kerran Lahdessa. Hän jäi erittäin heikkoon tulokseen 65,38 ja avautui kisan jälkeen Instagramissa.
– Tällä hetkellä tekis mieli heittää moukarit suonsilmään ja muuttua vaikka mustikaksi. Kolme viikkoa sitten heitin parinkytä sentin päähän elämäni pisimmästä heitosta, mutta sen jälkeen heitto ei oo sujunut samalla tavalla (paitsi kutosella heitin likelle enkkaa viime viikolla). Tää ärsyttää erityisesti siksi, että just nyt olis se aika, kun on kisoja ja moukari sais lentää (että saisi rankingpisteitä). Ja ärsyttää myös se, että treeneissä heitto lentää pidemmälle kuin kisassa, minkä pitäis olla ehdottomasti toisin päin..
– Hämmentävää, sillä fysiikkapuoli on hyvällä tasolla, ainoastaan heitto prakaa. Kuulanheitot lentää hyvin lähelle ennätystä ja yleensä mulla räjähtävyys ja moukaritulokset kulkee käsi kädessä. Nyt muutetaan suunnitelmaa ja katsotaan, alkaako heitto taas lentää, pohti Koskinen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä